Tapahtuu niin paljon, että kaikkea ei ehdi kirjaamaan ylös. Harmi, kun hyvät jutut pojan suusta menevät samalla unohduksiin. Häntä pitää muuten mieluiten sanoa Puuha Peteksi - ja minä olen Anni! Isä on "Peten isä", siis se Pate, mutta sitä nimeä poika ei muista. Rakentaminen on todella in, ja iltaisin valvotaan myöhään varsinkin, jos tulen kotiin vasta klo 19 jälkeen. Aamuisin pitää kiirettä ehtiä klo 9 hoitoon, mutta onneksi minulla ei ole hengenhätää ehtiä töihin - useimmiten kun olen iltavuorossa. Pistellä en ole ehtinyt kotona pistoakaan arkipäivinä. :(

Mitäs muuta? Tietyt työasiat tökkivät. *Grrr* Samalla viikolla joulukuussa on pari juhlatilaisuutta, joita olen järjestämässä - ja näin ollen 6.12. on minulla tietysti työpäivä. Ja 7.-8.12. PÄÄSEN onneksi opiskelemaan, vaikka tehtäviä en ole vielä ehtinyt tehdä. Mitään joulustressiä en ole ottanut. Viikonloppuna on Tupperin kutsut kaverilla, joten sieltä tarttuu ehkä jotain joululahjaa mukaan. Lisäksi Oriflamea lahjoittelen (vinks, vinks, tilatkaa Oriflamea multa). Tosin eilen tuli Worldvisionilta kirje kampanjasta Lahjoita lehmä www.lahjaksilehma.fi. Tarkoituksena on muistaa ystäviä niin, että kertoo heille lahjoittaneensa rahaa esimerkiksi koulutarvikkeisiin (20 e) tai vuoheen (40 e) kehitysmaissa. Lehmä on varmaan huomattavasti kalliimpi. ;)

Nyt on siis perjantai-ilta ja kello on yli viisi. Nokkelimmat, työaikani muistavat voivat päätellä, että minun työpäiväni on ohi. Olen silti työpaikalla. Tästä pihasta lähtee lenkkiporukka perjantaisin klo 18.00, tuskin muuten tulisi perjantai-iltana eväänsäkään heilautettua. Onpa hyvää vapaa-aikaa päivittää blogia. :)

Kirjekaverit, muistan teillä kirjeellä joskus. Olette ajatuksissani.