...kirjoittaa opinnäytettä. Taas on suuria käynnistysvaikeuksia. Olen kirjoittanut muutamia sivuja maanantain ja tiistain aikana ja tehnyt kaksi kyselylomaketta, jota aion jakaa syyskuun aikana. (Kääk. Se on kohta.) Odottelen taas työnohjaajalta sähköpostia, niin saisin potkua pyllylle. En tiedä, miksi on niin vaikea jatkaa ilman palautetta. Pelkään tietysti, olenko menossa oikeaan suuntaan vai ovatko kysymykseni liian epäselviä. Teen avokysymyksiä, joten aineiston läpikäymiseen menee varmasti yllättävän paljon aikaa. Vanhempani ovat kylässä, siksi on roikkunut työpaikalla kymmenen tuntia.

Harmi, kun täälläkin on tuo netti, niin ei tule tuota vapaa-aikaa työpaikalla pelkästään opiskeltua. No, jos ei olisi nettiä, sitten varmaan tekisin extratunteja töitä. - Kaikki keinothan on keksittävä aina silloin, jos on jotain tylsää ja hankalaa tehtävänä. Kuten nyt tämä opiskelu. Se ei ole tylsää, mutta ei se helppoakaan ole.

Sanoin äidilleni, että he saavat viedä jotain perintökalleuksia pois, esimerkiksi kehdon. Äitini tietysti tiedusteli, että eikö meillä ole lisää lapsia tilauksessa. Vastasin, että ei ole. Sehän on totuus, mutta äitini ei millään suostunut nielemään sitä. Hän sanoi, että sittenhän se [kehto] on lähempänä, jos saatte työpaikkoja sieltä [Pohjois-Pohjanmaalta päin]. Krääk! Är-sy-tys. No onhan se totta, että mielelläni muuttaisin, vaikka Ouluun, mutta työpaikkoja pitäisi olla kaksi hyvää ja vielä pojalle hyvä ympäristö. Nyt toki olisi helppoa vielä muuttaa, kun poika ei ole koulussa. Siis kaksi vuotta aikaa eskariin menoon. Jotenkin tuntui, että äiti elää epärealistisen toiveen vallassa. Hän muutenkin kohtelee minua yhä kuin lasta, esimerkiksi salailee tiettyjä ei-niin-kivoja asioita. Typerää.