Yritänpä höpötellä kuulumisia, vaikka tuntuu, että näin loman jälkeen on hiljaiseloa... Töissä on hiljaista, kotona en ehdi tehdä juuri muuta kuin leikkiä pojan kanssa, nukkua ja vähän pestä pyykkiä. Niin, on se aviomieskin siinä sohvalla, keittiössä tai tietokoneen luona sijaitsee, mutta emme kyllä ole taas aikoihin ehtineet seurustella. Poika vie hereillä ollessa (lähes) kaiken huomioni ja olen nii-in iltauninen.

Vanhempani kävivät meillä torstaista maanantaihin, ja äidin kanssa kävin Lahdessa Herättäjäjuhlilla. Se kuuluu jokavuotiseen "ohjelmistoon" meillä kahdella, joskus on miesväkeäkin mukana. Nyt Joutsan Joutopäivät veivät miesten huomion... Oli mukava lauantaipäivä Lahdessa, vaikka jostain syystä en ihan sataprosenttisesti jaksanut joka puhetta kuunnella. Mutta ei vuodessa taida olla toista tuollaista päivää (tai viikonloppua), jolloin samalla tavalla istuisin ja rauhoittuisin paikalleni. Joka tapauksessa, yhä mietin eroamista kirkosta.

Juhlilla näin kaksi blogituttua, joista toisen tunnistin spontaanisti ja toisen, bookcrossingin harrastajan, suunnitellusti. Annoin kolme bookcrossing-kirjaa eteenpäin ja yhden vapautin villisti. Villistä vapautuksesta ei ole ikävä kyllä kuulunut mitään...

Ai niin, tuo otsikko tulee siitä, että viime viikolla pääsin vihdoin käymään kampaajalla. Edellinen kerta oli toukokuun lopussa, joten ei siitä sinänsä mahdottoman pitkä aika ole. Mutta väri oli karannut jonnekin, samoin malli oli jo kökkö. Nyt on siis tukka hyvin... Ja väri on värikäs/räikeä/näkyvä: mustaa ja punaista. Isäni sanoi tätä väriä "liekiksi".

Kirjalistoja olen siirtänyt osittain toisaalle. Mutta en voi poistaa luettuja kirjoja tai uudenvuodenlupaustani täältä, koska eivätkös silloin kaikki kommentitkin katoaisi. Täytyy joku päivä laittaa niihin vaikka joku tieto, että noita listoja en enää tässä blogissa päivitä.

Ristipistoviikonloppu (= kavereita ja ristipistoja) on tulossa reilun viikon kuluttua. Ihanaa! Nyt olen jo useampana päivänä haaveillut tekeväni ristipistoja, mutta haaveeksi se on jäänyt... Ihan muutaman minuutin takia ei kannata käsityötä kaivaa esille. Kalajoen-reissua odotellessa täytyy jo miettiä, mitä kaikkia ihanuuksia pakkaisin mukaan, sillä suunnittelu on osa hauskuutta!

Vastaan huomenissa 7 faktaa minusta -haasteeseen, jonka olen saanut ainakin kahdelta henkilöltä...