Noin ainakin M.A. Numminen lauloi jossain 1970-luvun biisissä, joka oli (teko)opettavainen. Mieheni lähti työmatkalle Ranskaan (hieman kade!) ja tulee lauantaina. Minä tietysti mukavuudenhaluisena ihmisenä pyysin vanhempani tänne seuraksemme. Tulevat toki mielellään, kun eläkkeellä ovat. Poikakin saa näin talvilomansa, eikä tarvitse hakea häntä klo 19 jälkeen hoidosta. Itselläni on tänään töissä vuositilastojen lopputarkastus (tänään viimeinen päivä ilmoittaa kaikki talous- ja lainausluvut ministeriölle) ja lukupiiri vielä virallisen työajan ulkopuolella. Huoh. Tilastot tosi tympeitä ja lukupiirikin on alkanut tökkiä. Viimeksi meitä oli vain kolme.

Eräs ystäväni on avannut ihanan ristipistokaupan, jossa myydän yhtä ja toista muutakin. Harkitsen juuri, tarvitsisiko kirjepaperia näin tietokoneistettuna aikana. Toki minä kirjeenvaihtoa harrastan (viime aikoina tosin laiskasti), mutta haluan kirjoittaa kirjeeni tietokoneella... Tilasin sieltä jo ennen kaupan virallista avaamista yhden ristipistopakkauksen, mutta en siitä voi paljastaa julkisesti enemmän, ettei yllätys menisi pilalle. Koskaanhan ei voi tietää, kuka näitä sivuja lukee... ;)