Lapsukaisemme (elokuussa 4 v) on yhä isovanhempiensa luona! Nyt on keskiviikko ja meni viime perjantaina. Mutta saisi jo tulla kotiin...

Silti, on se hienoa, että hän viihtyy siellä. On myös hyvä tajuta, että minä oikeasti todella ikävöin häntä. Samalla toki nautin tästä vapaudesta, koska viihdyn vallan mainiosti yksikseni. Enkä muista, milloin olisin jutellut näin paljon mieheni kanssa. Joskus ainokaisemme on niin keskipisteenä, että ei halua antaa vanhempien jutella - alkaa kirkua kurkku suorana tms. Hän myös saattaa huutaa kesken lastenohjelman katsomisen: Hiljaa! Ei kuule mitään. Yleensä minä ja mieheni olemme vain jutelleet tavallisella äänellä. Juu, "pomo" on nyt matkoilla, joten me voimme nyt vaikka hyppiä pöydillä, jos siltä tuntuu. ;) Toivottavasti isovanhemmat eivät poikaa tuodessaan tee mitään tupatarkastusta... En todellakaan ole käyttänyt aikaani kotitöihin, ei myöskään mieheni, joka tekee niitä arkisin yleensä enemmän kuin minä.

Poika oli tehnyt erittäin harvinaisen tempun: Hän oli suostunut käymään parturissa! Hän ehti käydä viime vuonna kaksi kertaa (paksut hiukset), mutta sitten tyssäsi, kun minä olin viemässä häntä parturiin. Siellä vartin verran yritin suostutella häntä kaikin keinoin (uhkailua ja lahjontaa) kampaajan tuoliin mutta ei. Tuon joulukuisen keikan jälkeen luovuin yrittämästä. Pari kertaa olen hiuksia kotona saksinut sieltä täältä. Nyt siis on käynyt parturissa! Mennyt oikein bussilla (parikymmentä kilometriä). Olen tosi iloinen. Ai niin, poika oli raportoinut myös, että oli syönyt karkkia, vaikka ei ollut karkkipäivä... :/ Ehkä mummukin lahjoi?

Ja paras lopuksi: Poika oli sanonut isälleen puhelimessa, että meidän pitäisi rakentaa mummon ja papan takapihalle talo! Asumme liian kaukana, mutta se ei tullut yllätyksenä. No voisi sitä teoriassa harkita, jos hommaavat meille kaksi työpaikkaa. Silti, kyllä isovanhempiin saisi olla ainakin 1 km matkaa... ;) Nyt on n. 360 km.