Setäni kuoli siis yllättäen kesäkuussa. Olimme koko perhe hautajaisissa heinäkuun 15. päivänä. Eilen poikani alkoi kysellä: "Miltä se T näyttää nyt?" Huh. Pistipä pahan kysymyksen, ajattelin. Ruumis tuhkattiin, joten... Yritin selittää asiaa, mutta lisäsin, että T:n ajatukset lensivät nyt enkeliksi taivaalle. Poika totesi: "Niin kun Pepin [Pitkätossu] äiti". Joo, oli helppoa sanoa siihen. Tosin poika sitten vielä väitti, että Pepin äiti oli enkeli myös maan päällä.

Vastausten ei tietenkään tarvitse olla kuin sellaisia, että lapsi niihin tyytyy. On ikävää, jos jokin asia jää kovasti vaivaamaan. Mutta huomasin, että en osannut käyttää mitään sielu-sanaa tms., koska en sellaiseen itse usko. Ja kuolema kaikkineen on itsenikin mietityttävä aihe, vaikka olenkin omasta mielestäni kristitty (körtti).

Aiemmin poika kyseli monta päivää hautajaisten jälkeen: "Onko se T vielä siellä tulessa?". Jotenkin tämä polttohautaus on vielä vaikeampi selittää kuin tavallinen. Kyllähän se itsestänikin tuntui karulta, kun arkku kannettiin kappelista ruumisautoon, poltettavaksi kuin mikäkin jäte...