On tässä välillä ollut monta mukavaa hetkeä. Nyt vain töissä eräs asia ahdistaa. Kuntaliitos Joutsa ja Leivonmäki mietityttää, vaikka olenkin uskonut sillä olevan enemmän positiivista kuin negatiivista vaikutusta. Oma työkuvani on kuitenkin vielä epäselvä. Mutta ei siitä tällä kertaa enempää.

Poika alkoi eilen puhua, että Kreikan-matka pelottaa. Kuulemma Kreikka-hammasta (joku etuhampaista, niin tiedätte, jos teille iskee sama vaiva) myös kolottaa! Eli hän on innostunut reissusta, mutta se uutena asiana myös jännittää. Viime sunnuntaina oli samantapainen jännitystilanne: poika oli pyydetty ekan kerran kylään hyvien ryhmiskaveriensa luo. Hän välillä huusi "jippii" ja välillä taas pelotti niin kamalasti mennä kylään ja vielä olla siellä ilman vanhempia. Se oli tosi suloista ja liikuttavaakin. Itse olen tainnut olla samanlainen jännittäjätyyppi vielä yli 20-vuotiaanakin. Lopulta tuo sunnuntain kyläreissu meni niin, että minä kuulemma tulin häntä hakemaan liian aikaisin (2 tuntia kylässä)... Melkein itkua vääntäen piti lähteä kotiin ja seuraavalla kerralla hän aikoo olla siellä koko päivän!

Kyllä nuo lasten suusta -jutut piristävät. Kaikkia ei millään ehdi kirjata ylös.

Ai niin, se piti vielä sanoa, että poika (s. 8/02) on nyt ihan selvästi "me miehet" -vaiheessa. Isä kelpaa paremmin tiettyihin juttuihin kuin äiti. Hyvä se minusta on, kunhan muistamme sanoa, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet ja molemmat voivat tehdä samoja töitä ja harrastuksia.

Vaikka kyllä isä osaa! Varsinkaan minun legorakennelmiini poika ei ole tyytyväinen. Minä olen oikeasti  tekniikassa täysin tumpelo, kun se ei kiinnosta minua. Mutta mies taas on parempi kokki ja empaattisempi kuin minä. Jaa, täytyypä miettiä, missä minä olisi hyvä... Muussa kuin antamaan helposti periksi. No, kirjojen lukijana minä olen kyllä suositumpi.

Kerran poika toivotti isälleen "Hyvää yötä kullannuppuinsinööri!". Mutta onneksi minä olen hänestä "maailman paras kirjastonhoitaja".