Nyt yritän kirjoittaa kaiken sen, mitä olisin tässä lähes kahden viikon aikana voinut tarinoida. Ei niitä kuvia tietokoneella vieläkään ole, mutta... Tehän olette tottuneet, eikös?

Ehkä suurin syy siinä, että en ole blogia päivittänyt kovin innokkaasti, on se, että olen sen sijaan höpöttänyt mieheni kanssa, askarrellut, hieman järkkäillyt askartelu- ynnä ristipistotarvikkeita, kuunnellut mahdottomasti nettiarkistoista radio-ohjelmia ynnä Sinuhe Egyptiläistä... Ai niin, kävimme shoppailemassa viikonloppuna Jyväskylässä ja "oikeissa" töissäkin on pitänyt molempien käydä. No? Joko tajuatte? Missä poika?

Lapsukaisemme (pian 5 v) on yhä mummolassa! Piti olla viikon, mutta hän halusi olla pidempään. Olkoon siis toisenkin viikon. Erittäin outo olotila! Kaikki lapselliset ymmärtävät kyllä, ei-lapsellisille voisin sanoa, että vapaata aikaa kotona ilman lasta on erittäin vähän. 2 tuntiakin saattaa tuntua pitkältä ajalta. Nyt tällainen odottamaton kahden viikon loma. Enimmäkseen kivaa on ollut. Ekalla viikolla minulla ei oikeastaan ollut ikävä, hetkittäin sellainen pieni haikeus. Mutta tokalla viikolla on ollut iltaisin ihan itkuinen olo, kun olen mennyt nukkumaan. Kyllä se menee perjantaina ohi, kun näemme! Varmaan alle tunnin kuluttua pojan näkemisestä alan jo odottaa, milloin saisin olla hetken itsekseni.

Totta on, että äitejä on monenlaisia. Itse olen kerran tämän kaksiviikkoisena aikana puhunut puhelimessa pojan kanssa, muutama tekstiviesti vaihdettu ja yksi postikortti laitettu sadepäivän varalle lähetetyn DVD:n kera. Emme siis pidä tiuhaan yhteyttä. Toisessa ääripäässä on eräs tuttavani, joka ei edes haluaisi päästää lapsia mummolaan, vaikka nämä sinne tahtoisivatkin... Ja kyseessä on suurperhe! Onneksi kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia.