Ensinnäkin, onnittelen itseäni, että yksi itsenäisyyspäivä on kunnialla (?) takana päin. Stressasin sitä aika tavalla mm. siksi, että jouduin olemaan juhlan juontajana. Että mikrofoniin puhuminen onkin sitten rasittavaa, kun ei ole kokemusta! Mutta enemmän minua kyllä oikeasti häiritsi se, että muutamat ihmiset (erilaisten huomionosoitusten jakajat) kuvittelivat pärjäävänsä ilman mikkiä... Liikuntasali oli täynnä ihmisiä, eikä heidän puhetta varmankaan kuulunut salin perälle asti. Juhla meni siis kaiken kaikkiaan hyvin, erityisesti Suomi 90 vuotta -kavalkadi oli hieno! Siinä oli musiikkia ja pieniä tekstipätkiä Suomen itsenäisyyden eri vuosikymmeniltä. Ensi kerralla pitäisi muistaa ottaa käsilaukkuun nenäliina mukaan... En voinut olla itkemättä Evakonlaulun aikana ja kyynelet valuivat pitkin kasvoja. Juhlassa oli ainakin 140 ihmistä, enemmän kuin odotimme. (Kunnassa n. 1200 asukasta.) Nyt toivon, että työni puolesta minun ei tarvitse enää noita juhlia olla järjestämässä, kun kuntaliitos muuttaa ensi vuonna työnjakoa.

Eilen minun piti mennä bookcrossing-pikkujouluun Jyväskylään, mutta pah... Olin kuumeessa ja oli pakko jättää kaupunkireissu väliin. Tuossa nyt 7 kirjaa odottaa uutta omistajaansa ja kaupungissa minua puolestaan odottaa ainakin 2 kirjaa ja 2 laatikkoa bc-tarroja.

Sain eilen tuttavaltani tekstiviestin, jossa hän kyseli kuulumisiani ja jouluvalmistelujen etenemistä. Joulukortit on suurelta osin kirjoitettu, mutta muutama on vielä askartelupöydällä (= keittiönpöytä). Poika paketoisi jatkuvasti joululahjoja, ja samalla hän suree, miksi hänelle ei ole paketteja... Hän on myös kovasti piirtänyt joulukortteja. Jouluvalot ja pieni muovinen joulukuusi laitettiin eilen. Mies leipoi piparkakkuja, jossa on aurajuustoa sisällä. En ole vielä uskaltanut maistaa... (Muuten kyllä, mutta kun vointi ei ole ollut täysin priima.) Kyllä se joulu tulee ja sitä ennen pääsen vielä Lauri Tähkän & Elonkerjuun konserttiin ensi lauantaina. Kiitos aviomiehelleni! - Parasta joulussa on tietysti se, että pääsemme pitkästä aikaa mummoloihin. Olemme käyneet Pohjois-Pohjanmaalla viimeksi elokuun alussa! Käsittämätöntä miten syksy meni näin...