Useimmat blogiani lukeneet tietävät, että olen tasaisin väliajoin täällä hehkuttanut laihduttamisesta ja muka aloittanut uutta elämää. Kävin eilen shoppailemassa Tampereella ja kyllä ahdisti. Kokoa 50 olevan on tosi hankala löytää mitään vaatteita. En ostanut mitään. Aamulla kokeilin syksyllä hankkimiani housuja (48) - pienet! En tiedä, olisiko siinä motivaatiota olla herkuttelematta, kun ei löydä vaatteita. *Grr...*

Oikeasti ahdistaa, kun kesä tulee eikä voi enää kulkea mustissa farkuissa (lämpötilan takia). Hikoilen helposti, joten tympii, kun ei omista kivoja kevyitä vaatteita. Lisäksi menemme touko-kesäkuun vaihteessa viikoksi Kreikkaan - mitähän mä siellä puen päälle?

Syksyllä sain painoni lähtemään laskuun, taisin päästä jopa lukemiin 94 kg. Nyt suunta on ylöspäin. Olen ollut karkki- ja keksilakossa alkuvuoden. Ei se mitään auta. Olen todellisissa vaikeuksissa, enkä tiedä, miten jatkaisi. Arkisin en yleensä syö lämmintä ruokaa. Jos mahdollista, vedän lounaaksi pullaa tai jäätelöpaketin, joskus molemmat. Aamupalaksi leipää ja teetä, iltapalaksi leipää ja teetä. Inhoan ruoanlaittoa. Pitäisi päästä valmiiseen pöytään, ja onneksi mieheni useimmiten laittaa viikonloppuna ruokaa. Silloin en tietenkään voi vetäistä jäätelöpakettia tms.

Olen käynyt terveydenhoitajan, mielenterveyshoitajan ja ravitsemusterapeutin luona. Syömishäiriö tämä ei kuulemma ole. En tiedä, mikä sitten. Syön kaikenlaisiin tunteisiin, juhlaan ja arkeen. En tiedä, en jaksaisi. En haluaisi silti valittaa. Mutta jos alan tarkkailemaan painoani, niin etukäteen tuntuu, että mitä iloa arkeeni sitten enää jää?!? Ruoka on lääke kurjuuteen (= arkeen).

Liikunta? Onko pakko? En haluaisi luopua muista harrastuksistani. Jokainenhan ehtii tehdä sen, mitä haluaa.

Nyt huhtikuussa 2007 mun piti muistaakseni painaa asettamani tavoitteen mukaan 80 kg. No eipä siihen ole kuin 19 kg matkaa! Hitto! Miksi ihmisen pitää syödä? Eikö voisi vetää jonkun pillerin nassuun ja saada siitä kaiken tarpeellisen? Jos jättäisin syömättä, mitä tapahtuisi?